Jos olet keskivertoihminen, on hyvin todennäköistä, ettet pidä itseäsi keskivertoihmisenä.
Suurin osa meistä on tietysti keskivertoja. Toisin sanoen, emme voi kaikki olla parhaiden tai huonoimpien 25 prosentin joukossa. Pidämme kuitenkin itseämme erityisinä, muista poikkeavina. Erityisyyden tunne on tärkeä osa identiteettiämme. Emme ymmärrä olevamme lopulta hyvin samankaltaisia muiden kanssa. Tyypillisesti uskomme olevamme muita parempia.
Suurin osa meistä vaikuttaa uskovan, että olemme itse urheilullisempia, älykkäämpiä, järjestelmällisempiä, eettisempiä, loogisempia, kiinnostavampia, reilumpia ja terveempiä sekä viehättävämpiä kuin keskivertoihminen.” Kruger, J 1999.
Tutkimusten mukaan pidämme itseämme keskivertoa parempina, esimerkiksi parhaaseen neljännekseen kuuluvina erityisesti tutuissa, jokapäiväiseltä tuntuvissa, mutta tulkinnanvaraisissa asioissa. Pidämme itseämme keskimääräistä parempina autoilijoina, opiskelijoina ja johtajina.
Pidämme itseämme keskivertoa parempina erityisesti, kun mietimme muita ihmisiä yleisesti emmekä tiettyjä muita henkilöitä. Lisäksi pidämme itseämme tyypillisemmin keskivertoa parempina persoonallisuuden piirteitä kuin kykyjä kuvaavissa asioissa.
Amerikkalaisista 93 prosenttia ja ruotsalaisista 69 prosenttia uskoi olevansa keskivertokuljettajaa taitavampi autokuski.” Svenson 1981
Sen lisäksi, että pidämme itseämme muita parempina, pidämme omaa näkemystämme itsestämme ja kyvyistämme realistisempana kuin muiden näkemystä itsestään.
Vaikka kuva itsestämme suhteessa muihin tyypillisesti painottuu positiiviselle puolelle. pidämme tyypillisesti itseämme keskimääräistä huonompina tehtävissä ja asioissa, jotka ovat vaikeita, selkeärajaisia tai vaativat paljon tietoista harjoittelua. Ihmiset uskovat esimerkiksi olevansa keskimääräistä huonompia jonglöörejä, Mesopotamian historian tuntijoita ja selviävänsä muita huonommin läheisen kuolemasta. On tietysti olemassa myös ihmisiä, jotka pitävät itseään yleisesti keskimääräistä huonompina.
Positiivinen, epärealistinenkin minäkuva on yleisesti ottaen edullinen ominaisuus. Se auttaa ylläpitämään ihmissuhteita, tavoittelemaan asioita ja toisaalta itsestään hyvää ajattelevat ovat vähemmän alttiita negatiivisille tunteille ja masennukselle.
Miten keskiverrosta poikkeava minäkuvamme liittyy päätöksentekoon?
Ainakin on hyvä tiedostaa, että kun töissä, kotona tai harrastustoiminnassa neuvottelemme tulkintaa vaativista toimintatavoista tai vaikka strategisista linjoista, suuri osa läsnäolijoista pitää omaa osaamistaan tai näkemystään hyvänä, ehkä jopa muita parempana. Kun kaikilla on paras idea, mikä ei käytännössä ole mahdollista, yhteisestä suunnasta päättäminen edellyttää näkökantojen avaamista keskustellen ja argumentoiden. Kun ymmärtää toisen olevan kiintynyt ja sitoutunut omaan näkökulmaansa, ymmärtää myös keskustella toista kunnioittavalla tavalla. Miten itse reagoisin, jos oma ”paras” ideani tai toimintasuunnitelmani sivuutetaan olankohautuksella tai hylätään perusteettomana ilman punnintaa? Miten sitoutunut olisin tulevaan päätökseen?
Toisaalta, kun tunnistamme myös sen, että osa meistä aliarvioi omia kykyjään, voimme tietoisesti kannustaa kyvykkääksi tuntemiamme ihmisiä esittämään omat näkemyksensä ja ottamaan vastuuta uusista tehtävistä ja projekteista, vaikka he itse epäröisivät niihin ryhtymistä.
On kasvattavaa myös tiedostaa, että oma osaamiseni ja ideani saattavatkin objektiivisesti arvioiden olla keskinkertaisia, vaikka lähtökohtaisesti pidänkin niitä poikkeuksellisen erinomaisina. Muut voivat osata joitain asioita selvästi paremmin. Toisia kuuntelemalla ja muiden osaamista hyödyntämällä saa yleensä parempia tuloksia aikaan kuin kaiken itse tekemällä.